Malariaa?

Ke 29.7.

Taman viikon maanantai lahti hieman "sumuisesti" kayntiin. Oli jotenki vaha janna olo, viela taksi odotellessani hoin ittelleni, etta "se johtuu vaan siita, etta oot ollu viikonlopun reissus" ja etta, "kylla se ohi menoo, ku vaan paaset paikylle asti". Ja niin taksi saapui ja mina lahdin.

Pojat oli mua heti vastassa ja roikkuivat vuoronperaan mus kiinni. Silloin paatin, etta tanaan on poikien paiva. Niimpa sanoin tytoille hyvat huomenet ja kerroin, etta tanaan on poikien paiva. Pojat oli ihan onnessaan! Vasta silloon tajusin, etta kuinka palio ma oon huamioonu vaan tyttoja. No, onneks tajusin sentaan nyt jo, voin panostaa tasta lahtien enemman heihin. On vain vaikiaa olla riittava, ku tarvitsijoita on niin palio.

Olin ehka puali tuntia paikylla ku tajusin, etta taidan olla kipee. Soitin taksin hakemahan (oon ottanu sellaasen tavan, etta puhun kaikki asiat ensi ja sitte odotan jos niilla on kysyttavaa, nain ollen on helepompi ymmartaa heidan puhettaan :D ), taksiahan sain tiatysti vaha odotella ja kun se vihdoin tuli, musta tuntui etten koskaan selevia kotia asti, ku otettiin joka ainoa tyyppi mukahan ja kierrettihin joka ainoa pikkukatu.

Kotiin paastyani, riensin ensimmaisena vessaa... oksentamaan. Paivan aikana seuraksi liittyi myos ripuli. Ei ollu kovin haavi olo, mutta jos olisin tianny tulevasta, niin olisin "nauttinu" "vain" niista vaivoista. Maanantai tiistain vastaisena yona oli oli pahin, mita mulla on koskaa ollu (tai sitte aika vaan katevasti kultaa muistot...) Mulla on tosi harvoin kuumetta (viimeks ollu melkein 5 vuotta sitte), yolla se nousi 38 asteeseen, makasin sangyssa kahden viltin alla, yovaatteis, villasukis, neulees ja tulikuuma patteri vieres, mutta vilunvaristykset oli ihan kamalat. Lisana tahan oli viela aivan kammottavat kolotukset polvissa, kyynarpaissa, selkanikamissa... Selvisin kuitenkin yosta, ihmeellisessa unen ja valveen rajamailla.

Tiistai paivan mittaan kuume nousi ja laski, illalla paatettiin lahtia laakarihin tarkastamahan, ettei se vaan olis malariaa. Onneksi Janne tuli mukaan, silla en olis ikina selevinny niista papereiden taytosta englanniksi saatika, ettaolisin osannu kertoa oireet englanniksi.
Palvelu oli kylla erittain hyvaa ja nopeaa. Ei menny kauaa ku mut kutsuttiin "huoneeseen", eli sangylle, jota ymparoi vaaleankeltaiset verhot. Sairaanhoitaja mittas pulssin ja verenpaineen, taytti lomaketta ja kohta laakari jo porhalsi paikalle. Hoitaja kertoi laakarille sen kaiken, mita oli meilta kyselly. Laakari kuunteli sydanta, paineli paikkoja ja kyseli joitain kysymyksia. Han epaili tavallista flunssaa, mutta varmuuden vuoksi otatti verikokeen, koska me ollahan kuitenki matkustettu malaria-alueella.

Hoitaja tuli hetkenpaasta ja kertoi ottavansa verikokeen (Jihuu mita lystia, varsinki ku meinaan joka kerta pyortya verta otettaessa vaikka kuinka kattelisin muualle). Onneksi han oli hyva, ja sai ensimmaisella pistolla tarvitsemansa veren (tahan ei pysty kaikki suomalaisetkaa hoitajat, mitenkaan heita vahattelematta). Siella sitte odottelin lupaa poistua. Jossain vaiheessa vastaanotolta alkoi kuulua tosi kovaa tappelua. No, mina ja mun hyva mialikuvitus (varsinkaa ku en nahany sinne), ajattelin jo, ettakohta mun pitaa suojautua, kaataa sanky lattialle poikittain ja suojautua sen taakse laukauksilta (ja tahan paatelmaanhan ei yhtaa auttanu justihin lukemani kirja). :D Nooh, tilanteesta selevittihin kutsumalla vartijat paikalle, eika aseista todellakaa ollu tietoakaa ;) (vilkas mielikuvitus ei oo aina ihan hyodyksi). Paastiin lahtemaan kotiin, meidan piti kurvata apteekin kautta hakemahan laaketta, mutta se oliki menny jo kiinni.

Tanaan keskiviikkona varmistui, etta mulla ei oo malariaa!!! Yeah, oon siita todella kiitollinen. Olokin on jo vahan helepottanu, kuumetta ei oo enaa ja laakkeet auttaa hyvin kipuihin.

Mietin vain sita, miten hyvin monilla on asiat. Laakariin paasy on suhteellisen helppoa ja suht halpaa. Maailmassa on varmahan lukematon maara niita ihimisia, joilla ei oo tahan maharollisuutta. Kuinka moni nakee oman lapsensa karsivan kivuista ja jopa kuolevan niihin tai musta viala pahempaa, kuinka moni lapsi nakee vanhemmalleen kayvan niin?

Marika